Etelä-Häme pistooliampumahiihto tulokset
Etelä-Hämeen reservipiirien pistooliampumahiihto järjestettiin Valkeakoskella 23.2 samassa yhteydessä Reserviläisurheiluliiton kilpailun kanssa. Osanottajia kahdeksasta yhdistyksestä. Lumitilanteen takia kilpailu käytiin poikkeuksellisella tavalla. Ammunta suoritettiin erillisenä tapahtumana, sillä ampumapaikalle ei ollut enää kelvollista latuyhteyttä Tauluna oli kenttätaulu m/68 ja ammunta kymmenen laukausta suoritettiin kahden minuutin aikana 25 metrin matkalta.
Parhaiten ammunnasta selviytyi Riihimäen upseerien Olli Haapanen tuloksella 86. Henkilökohtaisen kilpailun ammunnan jälkeen ampuivat viestiin osallistuvat vielä uuden suorituksen.
Lumitilanne oli hyvä laduilla ja ne oli kunnostettu vielä aamulla. Henkilökohtainen kilpailu käytiin kahden kilometrin ja viesti yhden kilometrin ladulla. Pitkän matkan (8km) hiihtäjistä kovinta vauhtia piti Jukka Kenttämies ja lyhyellä matkalla (6km) Tapani Soittila. Valkeakosken upseerien Veikko Ruohomäki värvättiin paikan päällä kilpailemaan RESUL:n kilpailusta poisjääneen tilalle. Hän osallistui henkilökohtaiseen H80 sarjaan ja osallistui myös RESUL:n viestiin yhdessä Veikko Långströmin kanssa H100 sarjassa. Tosin olisivat ikänsä puolesta voineet osallistua myös H140 sarjaan. – ”Viimeisestä kilpailusta on kulunut jo kuusi vuotta”, totesi Ruohomäki.
Viestikilpailussa oli mukana kaksi täyttä joukkuetta. Reserviupseeripiirin voitto Riihimäelle ja Reserviläispiirin Hattula-Tyrväntöön.
Lähtövuorossa Riihimäen upseerien Olli Haapanen ja vuoroaan odottaa saman yhdistyksen Mikko Korpiaho. Heille myös upseeripiirin viestin voitto.
Hämeenlinnan upseerien Tapani Soittila mestaruus H60 sarja
Hattula-Tyrvännön Veikko Långström lähtövuorossa. Kolmantena Riihimäen upseerien Mauri Särssi.
Lammin Reserviläisten Mauri Hanhisalo H80 sarjan mestaruus. Lähettäjänä Esa Laine.
Mikko Korpiaho.
Katja Koivulahti. Naisten mestaruus.
Veikko Långström ja Veikko Ruohomäki. Osallistuivat parina myös RESUL:n viestiin.