Etelä-Hämeen Reserviläispiirin kevätkokous
Etelä-Hämeen Reserviläispiirin sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Suvipielisellä. Kokouksessa oli paikalla noin 30 henkeä, yhdeksästä yhdistyksestä oli viralliset kokousedustajat paikalla. Hämeenlinnnan yhdistys oli järjestänyt maittavat tarjoilut, Kalevi ja Pirjo Kokko hoitivat kahvin ja Pinja Rautio oli loihtinut meille hienon voileipäkakun.
Ennen kokousta Panssariprikaatin koulutusosaston apulaisosastopäällikkö, majuri Tatu Pulkkinen piti kokousväelle erittäin mielenkiintoisen esitelmän Ukrainan sodan tilanteesta sekä paikallispuolustusasioista.
Kokouksessa palkittiin ansioituneita piirimme toimijoita: Vuoden Puheenjohtajaksi 2021 Teppo Nikkanen Humppilasta, Vuoden Reserviläiseksi 2021 Reima Lundberg Hämeenlinnasta, Vuoden Maanpuolustusurheiljaksi 2021 Janne Hakala Forssasta (kuvassa alla). Jäsenhankinnassa vuonna 2021 parhaiten menestyi Valkeakosken yhdistys (Sarja 1, isot yhdistykset), jolle myönnettiin kiertopalkinto Martti Nurmen miekka. Pienemmistä yhdistyksistä eniten uusia jäseniä hankki Lopen reserviläiset. Kilpaurheilumestaruuden vei tänäkin vuonna Hattula-Tyrvännön reserviläiset.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin piirin entinen puheenjohtaja Olli Puputti, joka veti kokouksen läpi reipasta tahtia vankalla kokemuksellaan. Kokouksen sihteeriksi valittiin Sonja Airikka.
Kokouksen jälkeen liiton 2.vpj Kari Salminen toi liiton terveisiä.