Skip to content
11.11.2021

Etelä-Hämeen Reserviläispiirin Syyskokous

Etelä-Hämeen Reserviläispiiri ry:n sääntömääräinen Syyskokous pidettiin torstaina 28.10.2021 Urjalan Säätiötalossa.

Ennen varsinaista kokousta Urjalan talonpoikaiskulttuurisäätiön puheenjohtaja Hannu Nissi kertoi kokousväelle Säätiötalon mielenkiintoisesta historiasta. Reserviläisliiton uusi toiminnanjohtaja Minna Nenonen esittäytyi Etelä – Hämäläiselle kokousväelle ja kertoi muun muassa uudesta Puolustuselonteosta. Etelä-Hämeen Reserviläisjärjestöjen Tuki ry:n puheenjohtaja Antti Koskimäki puolestaan perusteli kokousväelle syitä miksi lehtimaksua tulisi korottaa.

Piirin puheenjohtajan Jari Hirvimäen avaussanojen ja esitelmän pitäjille osoitettujen kiitosten jälkeen järjestäydyttiin. Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Toijalan Reserviläisten kunniapuheenjohtaja Juha Arvonen. Hän vetikin kokouksen pitkällä kokemuksellaan jämäkästi läpi. Sihteeriksi kutsuttiin piirisihteeri Sonja Airikka. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Toimintasuunnitelman esitteli piirisihteeri Sonja Airikka ja talousarvion esitteli piirin puheenjohtaja Jari Hirvimäki. Piirin jäsenmaksu pidettiin ennallaan. Toiminnantarkastajiksi valittiin Olli Puputti ja Ilkka Metsäterä HTM, molemmat Riihimäeltä. Toiminnan tarkastajien varamiehiksi valittiin Kari Leino ja Pekka Kumela, molemmat Riihimäeltä. Kokous päätti yksimielisesti tukea piirihallituksen esitystä esittää Reserviläisliiton naismandaatille Virpi Rantalaa Toijalasta. Kokouksessa oli paikalla edustajat 13 yhdistyksestä 29 äänellä, kokoukseen osallistui yhteensä 30 henkilöä. Hallituksen esitykset hyväksyttiin yksimielisesti. Kokouksen lopussa puheenjohtaja Juha Arvonen kiitti kokousväkeä hyvin sujuneesta kokouksesta ja päätti kokouksen.