Skip to content
21.1.2021

Piirihallitus kokontui hybridinä 14.1.2021

Vuosi 2020 toi mukanaan monenlaista uudistusta, osa hyviä ja osa vähemmän hyviä. Monessa toiminnassa otettiin aikamoinen digiloikka, samoin teki myös Etelä-Hämeen Reserviläispiiri. Koronan vuoksi hallituksen järjestäytymiskokous siirrettiin tammikuulle, jolloin ajatuksena oli, että päästäisiin kokoontumaan jo fyysisesti. Toisin kuitenkin kävi. Jouduimme olosuhteiden pakosta pitämään piirin historian ensimmäisen etäkokouksen. Osa hallituksen jäsenistä tuli paikan päälle piiritoimistolle, mutta valtaosa osallistui Teams-ohjelman välityksellä. Kokous sujui todella hienosti.

Hallituksen varapuheenjohtajiksi vuodelle 2021 valittiin Simo Vehmaa Urjalasta (1.vpj) ja Kari Kivialho Lammilta (2.vpj). Valittiin myös toimikunnat ja sektorivastaavat.