RESUL ilma-asemestaruus 14-15.3.2026 tuloksia
Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailut järjestettiin Lappeenrannassa 14.–15.3.2026. Etelä-Hämeestä oli lähtenyt mukava määrä kilpailijoita mittelöimään pistoolilajeissa, ja menestystäkin saatiin kotiin tuotavaksi.
Lauantaina aamupäivällä ammuttiin ilmapistoolikilpailu, johon Etelä-Hämeestä osallistuivat Veikko Alanko, Miika Tiihonen, Juho Haapanen ja Olli Haapanen. Etelä-Häme menestyi kilpailussa hienosti ja henkilökohtaisista kilpailuista saatiin mukaan hopea- ja pronssimitalit. Sijoitukset olivat seuraavat: Veikko H70-sarjassa 3., Olli H-sarjassa 2., Juho H-sarjassa 16. ja Miika H-sarjassa 18. Joukkuekilpailussa Etelä-Häme jäi niukasti neljänneksi joukkueella Veikko, Juho ja Olli.
Iltapäivällä ammuttiin ensimmäistä kertaa Resulin kilpailuissa ilmaolympiapistooli, johon Etelä-Häme sai mukaan peräti kaksi joukkuetta. Aamupäivän kilpailu tuntui vielä nuorempien ampujien käsissä, eikä aivan huipputuloksiin tällä kertaa ylletty. Arvokasta kilpailukokemusta kuitenkin kertyi, ja ensi vuonna sijoituksia lähdetään varmasti parantamaan. Tässä kilpailussa Olli sijoittui viidenneksi, Juho kuudenneksi ja Miika kahdeksanneksi.
Toisena Etelä-Hämeen joukkueena kilpaili kokeneempi kolmikko Tapio Heikkonen, Simo Saarenmaa ja Jukka Myllykylä. Joukkue kilpaili H50-sarjassa, ja lopulta kokenut ryhmä taipui joukkue hopealle. Henkilökohtaisissa mittelöissä Tapio otti hienosti hopeaa Sarjassa H70, Simo otti mestaruuden H60-sarjassa (Resulin ennätys) ja Jukka oli hienosti neljäs H60-sarjassa.
Kilpailut oli järjestetty hyvin ja ampumakeskus oli kisoihin oikein toimiva kompleksi. Oli ilo nähdä Etelä-Hämeestä näin runsas osanotto ja toivottavasti jatkossakin Etelä-Häme on vahvasti mukana näissä kilpailuissa taistelemassa mitaleista.
Olli Haapanen